Pukeutumismantrani: Never look too new.
Oodi vintage-vaatteille.
Viiden vaatteen haasteesta on enää alle neljäsosa vuodesta jäljellä ja olen ollut yllättynyt kuinka helposti se on sujunut tähän saakka. Kuitenkin nyt ilmojen viiletessä ja uuden vuodenajan vaihteessa, olen taas eksynyt tiettyjen brändien nettisivuille selailemaan ja haaveostoslistalleni on alkanut ilmaantua pitkä rivi uutuuksia.
Törmäsin kuitenkin juuri sopivasti Karita Sainion Pieni kirja paremmista valinnoista -kirjassa stylisti Suzannà Gembegen lauseeseen ”Filosofiani on never look too new – en koskaan pukeudu ihan uudelta näyttäviin vaatteisiin”, ja päätin tehdä lauseesta myös oman pukeutumismantrani.
Monien perinteisten muotitalojen ansaintalogiikka perustuu siihen, että edellisen sesongin vaatteet saadaan näyttämään vanhalta. Länsimaissa vaatteiden hankkimisessa korostuu kulutustuotteiden estetiikka: vaatteita ostetaan yhä harvemmin tarpeeseen ja entistä enemmän muuttuvan muodin virtausten mukana.
Vaateteollisuuden esteettinen strategia on rakennettu niin, että edellisen sesongin tuotteet saadaan näyttämään vanhentuneilta ja näin kuluttajia houkutellaan heittämään pois täysin toimiva tuote, jota ei vain pidetä enää esteettisesti houkuttelevana. Me kuluttajat päivitämme jatkuvasti vaatekaappejamme ostamalla uusia vaatteita, vaikka niiden funktionaalisuus ei eroaisi vanhasta mallista. Monet haavelistani tuotteista eivät esimerkiksi eroa juurikaan jo omistamistani, vaan esimerkiksi niiden materiaali tai leikkaukset tuntuvat modernilta, joiden rinnalla vanhat vaatteet alkavat tuntua nuhjaantuneilta ja vanhanaikaisilta.
Pyrinkin tietoisesti vastustamaan vaateteollisuuden ansaintalogiikkaa ja sulkemaan ostoksilla ajatukseni taustahälyltä ja miettiä ennen kaikkea, mikä tuntuu omalta niin värien kuin siluettien suhteen välittämättä liikaa siitä, mikä on juuri sillä hetkellä muodissa. Ostohetkellä koitan aina pysähtyä miettimään mikä on omaa tyyliäni ja milloin kyseessä on vain ohimenevä trendi. Tässä auttaa ajatus, etten edes haluaa näyttää liian uudelta.
Trendien väisteleminen on kuitenkin melko haastavaa, sillä muoti ja trendit tietysti vaikuttavat koko ajan ympärillämme, halusimme tai emme. Olen kuitenkin keksinyt muutamia konkreettisia keinoja sulkea hälyä pois. Olen lopettanut monien brändien uutiskirjeiden tilaamisen ja karsinut sellaisia ig-tilejä, jotka vaan innostavat ostamaan uutta.
Tilalle olen löytänyt ajattomia tyyli-inspiraation lähteitä, kuten vanhan lempparini @simplicitycity-tilin, jota olen taas inspiroitunut uudestaan. Simplicitycity on kuratoitu kokelma vanhoja valokuvia, editorial-kuvia ja elokuvien still-kuvia. Vanhoja kuvia selaamalla usein huomaa mitkä tyylit tuntuvat vuodesta toiseen ajattomilta. Tiliä selatessa uusien vaatteiden houkutukset ovat myös hälvenneet, sillä suuri osa vaatteista löytyy jo valmiiksi kaapistani ja jos jotain kaipaa, on hyvin todennäköistä, että se tulee käytettynä vastaan.
Ylipäätään aion jatkossakin painottaa second hand -ostoksia uuden ostamisen sijaan, sillä usein vanhat leikkaukset ja laatu on myös ihan omaa luokkaansa. Koen, että käytettynä ostaessa on myös vielä helpompi tunnistaa oman tyyli ja tehdä ostoksia omat mieltymykset mielessä, kun uusia trendejä ei joka tapauksessa ole saatavilla samalla tavoin kuin uutena ostettaessa.
Uusien hankintojen haavelistani saa siis odottaa ja AW23 saa näyttää vaatekaapissani samalta kuin aikaisempina vuosinakin: pitkiä villakangastakkeja, leveälahkeisia housuja, klassisia farkkuja, simppeleitä villapaitoja, t-paitoja, kauluspaitoja ja mustia nahkakenkiä.
Kuvat: Simplicitycity
