Intentionaalisempaa ajanhallintaa

Tabulointi on metodi, joka auttaa tekemään arjessa enemmän tilaa merkityksellisille asioille.

Olennaisia kysymyksiä (kiireisessä) elämässä: Miten pidän huolta siitä, että tulen toteuttaneeksi itselleni tärkeitä ja mielekkäitä asioita? Kuinka voisi elää enemmän omannäköistä elämää, entä millaisia muutoksia se vaatisi arjen tasolla?

Olen aina rakastanut paperikalentereita, mutta niiden käyttö on jäänyt pintapuoliselle tasolle ja olen kirjannut niihin lähinnä muistiin pakollisia menoja ja velvollisuuksia. Tabula Paperin kolmen kuukauden ajalle suunniteltu Tabula Kit on kaunis paperinen kokonaisuus, joka tuo arkeen selkeyttä ja auttaa hahmottamaan isomman kuvan.



Tabula Kit koostuu neljästä osasta:

Seasonal Tabula on kvartaalinäkymä, johon hahmotellaan unelmia, toiveita ja tavoitteita – mikä olisi upeinta, mitä voisi tapahtua seuraavan kolmen kuukauden aikana?

Nämä ylemmän tason teemat viedään astetta konkreettisemmiksi Monthly Tabula -kuukausinäkymään. Kuukausinäkymään merkitään tärkeiden päivämäärien lisäksi muun muassa asiat, joihin haluaa sen kuukauden aikana keskittyä. Sen lisäksi, että kuukausinäkymässä mietitään oman hyvinvoinnin pilareita, otetaan huomioon myös ympärillä oleva yhteisö – miten voisi luoda hyvää muille, oli se sitten hyväntekeväisyystyötä tai yhteistä aikaa ystävien kanssa.

Weekly Planner -viikkonäkymän ajatuksena on tuoda tavoitteet päivittäiseen arkeen viikkotasolle. Tabula Dump -lehtiö toimii muistiinpanovälineenä, johon voi tyhjentää päässä pyörivät ajatukset, kuten to do -listat tai palaverimuistiot.



Tabulan tarkoituksena ei ole lisätä tehokkuutta tai suoritettavia asioita, vaan päin vastoin keskittyä olennaiseen. Kiireisessä arjessa on helppo unohtaa katsoa pidemmälle, joten on ollut tarpeellista istua hetkeksi alas, hahmotella tulevaa ja pohtia, mihin olen oikeastaan menossa. Ja mikä tärkeintä: mihin haluan olla menossa. Perinteisestä kalenterista poiketen Tabulaan tulee suunnitelleeksi asioita, jotka eivät ole pakollisia, mutta edistävät itselle tärkeitä asioita.


Jos kiinnostuit tabuloinnista, suosittelen ottamaan kuunteluun myös This is Tabula -podcastin, jossa Tabula Paperin inspiroivat perustajat Helianna ja Riika johdattelevat tabuloinnin maailmaan sekä keskustelevat paremmasta arjesta ja luovasta yrittäjyydestä.

Lukusuosituksia