Helsinki-vinkki: Taiteilijoiden saari Harakka

Kaivopuiston edustalla sijaitseva Harakan saari on varsinainen hidden gem. Vielä hetken ajan tänä syksynä Harakka kätkee sisälleen Taiteilijoiden saari -ryhmänäyttelyn, joka ammentaa saaren omalaatuisesta tunnelmasta ja luonnosta.


Vierailin Harakan saarella myrskyisenä syysiltana juuri ennen sulkemisaikaa, eikä paikalla ollut juurikaan muita vierailijoita. Tunnelma saarella oli mystinen ja todella omalaatuinen! Saaren valtava päärakennus on aikoinaan toiminut puolustusvoimien kemiallisena koelaitoksena ja nykyisin rakennuksessa on kolmenkymmenen taiteilijan työhuoneet. Ateljeiden ovet olivat visiittini aikaan kiinni, mutta Taiteilijoiden saari -näyttelyn teoksia pääsi ihailemaan ympäri historiallista rakennusta ja sen ympäröimiä kasematteja.

Olen aina ollut todella vaikuttunut taiteilijoiden työtiloista ja taiteen tekemisen (monesti intiimeistäkin) prosesseista, joihin ateljeisiin tutustumalla voi jollain tavalla päästä osaksi. Kävikin tuuri, kun taiteilija Päivi Maunu sattuikin olemaan vielä paikalla muuten autiossa päärakennuksessa. Sain kunnian päästä kurkkaamaan hänen työhuoneeseensa sekä kuulemaan hänen työskentelystään.

Maunun työhuoneeseen veivät kapeat ja jyrkät portaat ja sieltä avautui upea näkymä merelle. En lainkaan ihmettele, että juuri merellinen luonto ja saaren historia ovat saaren taiteilijoille suuri inspiraation lähde. Myös Maunun monivuotinen ympäristötaideprojekti lasin parissa on saanut alkunsa Harakan luonnosta. Maunu luo upeita lasiveistoksia käyttäen materiaalina saaren rannoilta kerättyä merilasia ja muottina hiekkaa.


Taiteilijoiden saari -näyttelyn on kuratoinut Veikko Halmetoja, ja se on syntynyt orgaanisesti taiteilijoiden jo olemassa olevasta materiaalista. Näyttelyn esittelytekstissä mainitaan: ”Lähes kaikki teokset ovat syntyneet Taiteilijatalon työhuoneissa. Teoksissa välittyy kirkkaana taiteellisen työskentelyn tärkeä ydin: halu ilmaista itseä niin että muut saavat nähdä ja kokea jotain tärkeää. Näyttely on taiteilijoiden lahja saarella vieraileville ihmisille.”

Taiteilijoiden saari -näyttely on avoinna Harakan saarella 26.9.2021 saakka (vapaa pääsy).

Lukusuosituksia