Anni Korkman: Jatkot

”Ehdoton vieraanvaraisuus vaatii, että avaan kotini vieraalle, täydellisen tuntemattomalle toiselle. Teen hänelle tilaa ja kutsun hänet sisään, annan hänen tulla peremmälle ja ottaa paikan vastaan, pyytämättä minkäänlaista vastavuoroisuutta, kysymättä edes hänen nimeään.”

Jos mahdollista, niin kannattaa varmistaa, että kotona on aina vähän spagettia tai perunoita.

Tämä on hyödyllisintä silloin, kun on hyvin myöhäistä (tai hyvin aikaista). Silloin kun juttua vielä riittää, mutta voimat alkavat olla vähissä. Kun yhden lasillisen kesäilta vain jatkuu. Silloin tullaan meille ja ensin pilkotaan muutama sipuli. Sipuli itkettää, mutta kukaan ei välitä siitä, sillä onnistuneeseen iltaan kuuluvat kyyneleet. Naurun kyyneleet, tietenkin, liikutuksen kyyneleet. Muutkin kyyneleet, mutta ne pyyhitään pikaisesti, ainakin jos mukana on uusia tuttavuuksia.

Neljälle-viidelle hengelle riittää hyvin puoli pakettia pastaa ja purkki tomaattia.

Muutama peruna per henkilö on sopivasti. Perunaa voi myös viipaloida leivän päälle.

Sipulin pilkkomisen voi hyvin antaa tehtäväksi kahdelle. Kaksi vierasta, jotka ovat illan aikaan olleet eri mieltä jostakin: yhteinen tekeminen yhdistää. Kaksi vierasta, jotka eivät ehkä tunne toisiaan vielä, mutta ovat kyllä huomanneet toisensa.



Valkosipuli vaatii keskittymistä, sillä monella on mielipide; puristetaanko, raastetaanko, pilkotaanko. Laitetaanko puolikas vai kolme kokonaista. Tämä on minun keittiöni eli aina vähän liikaa. Ja raastetaan. Pannu esiin, öljyä, sipulit perään, pehmeiksi, niin hitaasti kuin mahdollista. Se valkosipuli. Jos tehdään pastakastiketta niin luraus viiniä, toivottavasti sitä vielä on, katso yläkaapista. Lämmennyt kuohuviini käy, vodkakin sopii, gini – anna mennä vain. Jotain suolaista, oliiveja tai kapriksia. Tuoretta chiliä, hiutaleita tai tahnaa, varovasti, älä hiero silmiäsi. Sitten tomaatti, purkista tai tölkistä. Paseerattua, murskattua, kokonaisia tai puolikkaita. Jos seurue on kasvanut, voit jatkaa tomaatin määrä huuhtaisemalla purkin vedellä ja kaatamalla viimeisenkin tipan pannuun. Tomaatti tarvitsee hapon lisäksi makeutta, sokeria tai hunajaa.

Jos joku vieraista alkaa näyttää hiukan uneliaalta tai siltä, ettei oikein tiedä miten olisi, mitä tekisi tai kenelle puhuisi, niin pyydän häntä raastamaan juuston tai kattamaan pöydän.

Isoimpaan kattilaan kiehumaan vettä, joo, suolaista kuin meressä, pasta perään, älä katso minuutteja pussin kyljestä vaan maista, varovasti, se on kuumaa, nappaa hampailla. Nostele pasta pihdeillä suoraan kastikkeeseen, hiukan vettä perään, sekoita. Tämän teen itse, sillä minulla on siihen oma tekniikkani, tanssini. Jos pastan keittämisen sijaan paistetaan perunoita, niin tehdään se oikein hitaasti. Älä sekoittele, älä ravista pannua.

Keittiössä on jo valoisaa ja ikkunalaudalla yrtit heräilevät. Mikä tahansa vihreä käy tähän, nappaa saksilla basilikasta tai persiljasta suurimmat lehdet. Sitten se hiljaisuus, keskittyminen. Rakastun vähän jokaiseen pöydän ympärillä. On aamu ja minulla on jo ikävä teitä, vaikkette ole vielä lähteneet koteihinne.


Ruoan valmistaminen on itseilmaisua ja ennen kaikkea sosiaalinen kokemus: tasapaino yksityisen ja jaetun välillä. Suhteemme ruokaamme on suhteemme ympäristöömme, luontoon. Huomaammeko asioita, arvostammeko niitä? En ajattele voivani neuvoa. Jokainen osaa laittaa ruokaa ilman reseptiä. Ja silti, kun joku pyytää minulta reseptiä… Tuntuu se hienoimmalta kohteliaisuudelta. Reseptit, jotka ovat kulkeneet mukana pitkään, ovat rauhoittavia takeita jatkumolle: edes jotkin asiat pysyvät muuttumattomina. Olen aina ymmärtänyt hyvin niitä, jotka syövät joka aamu saman aamiaisen. Niitäkin, jotka tilaavat aina saman jäätelön. Levottomassa maailmassa pettymysten määrä kannattaa minimoida silloin kun voi. Joskus ajattelen, että maut ovat kuin nappeja, joita painamalla voi pysäyttää ajan kulun tai palata menneeseen. Kuka ei haluaisi toisinaan tehdä niin?

Jotkut kokemukset ovat merkittäviä vain jaettuina. Olen rajattoman kiinnostunut vastikkeettomasta vieraanvaraisuudesta. Siksi kutsun kotiini niitäkin, joita en tunne läpikotaisin. Antiikin Kreikassa uskottiin, että jumalat kulkevat tavallisten ihmisten keskuudessa. Siksi jokaista tuntematonta kannatti kohdella kunnioittavasti. Priya Basil on kirjoittanut ranskalaiskirjoittaja Hélène Cixousin ja filosofi Jacques Derridan keskustelusta. Siinä linjattiin, että ehdoton vieraanvaraisuus on mahdottomuus. ”Ja silti: tätä mahdottomuutta tulee toteuttaa.”. Suomeksi sen voisi ilmaista näin: ”Ehdoton vieraanvaraisuus vaatii, että avaan kotini vieraalle, täydellisen tuntemattomalle toiselle. Teen hänelle tilaa ja kutsun hänet sisään, annan hänen tulla peremmälle ja ottaa paikan vastaan, pyytämättä minkäänlaista vastavuoroisuutta, kysymättä edes hänen nimeään.”

Anni Korkmanin teksti ’Jatkot’ on alun perin julkaistu Gemman #3 YÖTÖN YÖ -zinessä.
Lue Annin haastattelu ja seuraa Annia Instagramissa: @annikorkman & @aina_deli.

Teksti: Anni Korkman
Kuvat: Roosa Rauatmaa

Lukusuosituksia