Gemman muusa: Paula Pääkkönen

Paula Pääkkönen on Nuutajärven Lasikylässä työskentelevä lasinpuhaltaja ja lasitaiteilija, jonka töitä on nähty muun muassa Kööpenhaminassa Chart Art Fairissa ja Helsingissä Habitaressa ja Lokal Galleriassa. Paula on ollut intohimoisesti myös mukana edistämässä lasialaa Suomessa. Pääsimme kysymään häneltä uhanalaisen taidemuodon tulevaisuudesta sekä parhaimmista ohjenuorista elämään ja lasinpuhallukseen liittyen.

Moikka Paula! Mitä syksyysi kuuluu?

Tämä syksy on kulunut lasinpuhalluksen ja puutarhanhoidon merkeissä. Muutimme vuosi sitten vuokralle omakotitaloon, jonka pihassa riittää puuhastelua omenapuiden, kurpitsojen ja kasvihuoneen kanssa. Lasissa olen jatkanut omien tuotteiden ja taiteen parissa sekä puhaltanut myös muotoilijoille, vaikka korona onkin vähentänyt hieman töitä molemmilla tahoilla. Uusiin suunnitelmiin lukeutuu pienemmän jäätelön kehittäminen lasin valutekniikalla. Sen tiimoilta jännittävää uuden ideointia ja testailua on luvassa.

Kerro itsestäsi vähän Gemman lukijoille. Kuka olet ja mitä tykkäät
tehdä?

Olen lasinpuhaltaja ja lasimuotoilija, ja työskentelen Nuutajärven Lasikylässä. Kylässä on puhallettu lasia 227 vuotta ja tällä hetkelläkin siellä pöhisee kaksi lasiuunia, sekä ammattikoulun että Lasikomppanian ammattilaishytin puolella. Lasinpuhallus ja lasialan edistäminen ovat intohimoni. Silloin kun en ajattele lasia, harrastuksiini kuuluu vaellusretket ja lenkkeily koiran kanssa, puutarhan hoito ja hyvien sarjojen tuijottelu sohvan nurkasta.

Miten päädyit opiskelemaan lasinpuhallusta?

Hain opiskelemaan Kuopion Muotoiluakatemiaan lasi- ja keramiikkalinjalle sillä mielikuvalla, että dreijjailen savesta kippoja ja lautasia jossakin metsämökissä. Kuuma lasi vei kuitenkin mennessään ja päädyin tekemään molemmat harjoitteluni lasihyteissä Skotlannissa ja Nuutajärvellä. Nuutajärvellä pääsin tutustumaan lasikoulun toimintaan ja tajusin haluavani keskittyä lasinpuhallustaidon oppimiseen ja kehittämiseen. Opiskelin Nuutajärvellä kaksi lasialan tutkintoa 3,5 vuoden aikana.

Ymmärtääksemme Suomessa lasinpuhaltajia on melko vähän ja lasinpuhallustaitoa on yritetty suojella muun muassa Unescon avulla. Millainen on lasinpuhalluksen nykytilanne tällä hetkellä Suomessa?

Lasinpuhalluksen ammattitaito kuuluu Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon ja on tällä hetkellä ehdolla Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Kyseessä on uhanalainen taito ja se on siksi altis katoamaan koronapandemian aiheuttamien talousvaikeuksien keskellä. Lasinpuhallus on vaikea ja hidas taito oppia, eikä sitä voida opetella kirjoista. Jos siis yksikin sukupolvi lasinpuhaltajia häviää, on suurin osa suomalaisesta lasinpuhalluksen käsityöperinteestä kadotettu.  

Henkilökohtaisesti olen huomioinut, että lasi materiaalina on päässyt taas enemmän pinnalle: monet taiteilijat ja muotoilijat ovat alkaneet käyttää lasia ja se näkyy jo tyylissä. Olen siis toiveikas, että kun lasia ja lasinpuhallusta aletaan taas arvostaa enemmän, löytyy sen tukemiseen myös rahoitusta valtion ja kuntien taholta.

Nuutajärvellä tehdään jatkuvasti erilaista työtä, jotta suurempi yleisö saisi tietoa lasinpuhalluksesta ja ymmärtäisi sen arvon. Siellä on yli 220-vuotinen perinne lasinpuhalluksessa ja olen iloinen, että saan olla osa sen nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Nuutajärvelle perustettiin Nuutajärven Kulttuurisäätiö vuonna 2014, jonka yhtenä tavoitteena on ylläpitää ja kehittää lasinpuhalluksen perinnettä. Tavoitteeseen pyritään muun muassa Lasiakatemia jaksoilla, joita olen ollut säätiön kanssa organisoimassa. 

Mikä on lasipuhalluksessa kiinnostavinta? Entä haastavinta?

Kiinnostavinta on erilaiset erikoistekniikat, lasivärit ja niiden yhdisteleminen ja lasin puhaltaminen muille muotoilijoille ja taiteilijoille. Haastavaa on välillä ihmisten välinen kommunikaatio, työn kuumuus ja intensiivisyys sekä teknisesti haastavinta ovat pitkät tai suuret muodot ja esineet.

Uuden ideointi ja toteutus on sekä kiinnostavinta että haastavinta, koska minulla ei välttämättä ole vielä tietoa pystyykö toteuttamaan suunnitelmaa. Kuitenkin palkitsevin osuus työssä on, kun jokin uusi idea onnistuu ja keksin, kuinka se toteutetaan.

Kerro vähän suunnitteluprosessista, mistä saat inspiraation teoksiisi?

Oma suunnitteluprosessi lähtee käsityöläisenä usein lasitekniikoista. Lasinpuhallus on kuin kolmiulotteista luonnostelua, jossa yrität ottaa selville, mikä on mahdollista tai miten jokin mahdoton voisi olla mahdollista. Joskus niin sanottu virhekin voi johtaa uuteen ideaan. Vaikka tekniikka on vahvasti läsnä, tulevat ideat tai aiheet myös omasta sisäisestä maailmasta, kuten lapsuuden muistoista, omasta luontosuhteesta tai kiinnostuksesta värejä kohtaan. Suunnitteluprosessin aikana omat ideat sekoittuvat ja muuttuvat teknisen toteutuksen kanssa käsi kädessä.

Mistä minimaljakoiden idea ja muotokieli saivat alkunsa?

Minulla on tapana metsäkävelyillä ottaa mukaan kauniita löytöjä, kuten kaunis pieni oksa tai erikoinen kukka. Kotiin tuotuina ne kuitenkin menettivät hohtonsa aina kun ne asetettiin juomalasiin tai muuhun kippoon koristeeksi. Kaikissa keittiön kipoissa oli aivan liian leveä suu pitämään hentoa kukkaa kauniisti pystyssä. Minimaljakko on siis suunniteltu varta vasten pienille luonnonkukille tai oksille. Pieni suu tukee kasveja ja pallomainen muoto antaa tarpeeksi tilaa vedelle niin, että hieman isompikin kasvi tai luonnonkukkakimppu pärjää siinä pitkään.

Gemman syksyn teemana on kasvu ja elinikäinen oppiminen. Mikä on paras elämänohje tai neuvo minkä olet saanut?

Elämänohje: ”Muista aina, että asialla on vähintään kaksi puolta, sinun ja jonkun toisen. Jos pystyt ymmärtämään molemmat puolet, ymmärrät, että totuus on jotain siitä väliltä.”

Lasiin liittyvä neuvo: ”Jonkin pisteen jälkeen kukaan ei tule paremmaksi lasinpuhaltajaksi. Parhaat puhaltajat vain oppivat korjaamaan virheensä paremmin.”

Paula Pääkkösen minimaljakot olivat mukana Gemman KASVIO-kokoelmassa.