Parhaat joululahjat: aineettomat, arkiset ja spesiaalit

Listasimme parhaimmat saamamme ja antamamme lahjat sekä muita vinkkejä joululahjaostoksille.

Arkiset & upgreidatut lahjat: Roosa

– Jos tietää, että lahjansaaja ei halua mitään ylimääräistä, kannustan kääräisemään pakettiin sellaisia päivittäisten asioiden luksusversioita, joiden tietää varmasti menevän käyttöön (tai tulevan syödyiksi). Vähän paremmasta kahvista, laadukkaasta oliiviöljystä, itsetehdystä leivästä tai granolasta tulee taatusti hyvä mieli kenelle vain.

– Viherkasveista on iloa pitkään ja ne sopivat myös pienempään budjettiin. Sain kesällä Emmiltä lahjaksi värinokkosen pistokkaan, jonka kasvua ikkunalaudallani seurailen innolla. Viherkasvi- tai pistokaslahjassa on mielestäni jotain ainutlaatuista – se muistuttaa antajastaan päivittäin ja iloa voi jakaa eteenpäin jälleen uuden pistokkaan muodossa.

– En varmasti ole ainoa, kenellä tekee usein mieli juuri joulun alla tehdä jotain käsin. Jotta oma koti ei täyty turhista härpäkkeistä, askarteluinnon voi hyvin myös valjastaa lahjojen tekemiseen. Oma suosikkini on joulusta toiseen yksinkertaiset havukranssit, jotka säilyvät oven koristeena pitkään eivätkä ole sidottuna vain joulusesonkiin.

Arkiset & upgreidatut lahjat: Emmi

– Roosan tavoin ruokalahjat ovat mielestäni aina hyvä idea. Sain kerran äidiltäni kauniissa silkkisessä verkkokassissa erilaisia eksoottisia hedelmiä. Tämä lahja toimisi hyvin myös jouluna! Pakkaa esimerkiksi vanha pärekori täyteen lahjansaajan suosikkihedelmiä ja -kasviksia.

– Lahjojen antamisessa mielestäni kaikkein tärkeintä on ajatus, eikä lahjan tarvitse olla mikään hintava. Yksi parhaimmista saamistani lahjoistani on valtava irtokarkkipussi yhdeltä ystävältäni, joka oli täynnä ainoastaan lempikarkkejani. Täydellinen lahja, jos tuntee kaverin karkkimaun! Parhaat karkit ja kauneimmat karkkipussit saa Roobertin Herkusta. Suklaan ystäville maistuisivat varmasti myös Annan Suklaatehtaan käsintehdyt konvehdit, joita valmistetaan myös vegaanisina.

– Ruokalahjojen lisäksi myös juomalahjat ovat hyviä. Sain ystäväpiirini viinigurulta Lindalta kerran lahjaksi pullon natuviiniä Vino Nostrumilta, ja olen myös itse antanut usein jotain vähän erityisempää viiniä lahjaksi. Jos lahjansaaja suunnittelee tipatonta tammikuuta, suosittelen kombuchapulloa kauniissa lasipullossa. Sain Roosalta alkusyksystä lahjaksi pullon itsetehtyä kombuchaa, joka oli superhyvää. Pullon lisäksi pakettiin voisi pakata myös esimerkiksi scobyn ja käsinkirjoitetut ohjeet, jotta lahjansaaja voi myös itse alkaa valmistaa kombuchaa. Lue ohjeita kombuchan valmistukseen ja vinkkejä maustamiseen täältä.

– Yksi hyvä lahja juuri ennen vuodenvaihdetta ovat kalenterit. Vaikka melkein kaikki onkin nykyään digitaalista, tykkään itse kirjata vuoden menot ja tapahtumat vanhaan tapaan paperille. Suosikkini on Lahden Muotoiluinstituutin kalenteri, jonka olen ostanut jo useana vuotena peräkkäin. On ihanaa, kun joka kuussa saa katsella lahjakkaiden nuorien valokuvataiteilijoiden töitä. Vuoden 2021 kalenterin teema on Onnelliset, joka tuntuu kaivatulta aiheelta tämän vuoden maailman myllerrysten jälkeen.

– Luonnonkosmetiikka on samaan aikaan arkinen, mutta ylellinen lahja. Itse ilahtuisin esimerkiksi melkein kaikista Evolven tuotteista. Purkit ovat paitsi kauniita, mutta olen myös havainnut sisällöt toimiviksi omalle iholleni. Yksi hyvä idea on myös toteuttaa luonnonkosmetiikkapaja. Äitini oli yhtenä jouluna ostanut muutamia eri öljyjä, joista saimme itse sekoittaa kauniisiin lasipurkkeihin vartalovoiteet oman maun mukaan. Omassa voiteessani oli muistaakseni ainakin monoivoita, sheavoita, e-vitamiinia ja tuoksuina rosmariinia ja appelsiinia.

– Kynttilät ovat mielestäni myös hyvä lahja sellaiselle, jolla on jo kaikkea: käyttötavaraa, mutta kuitenkin jouluisen spesiaalia. Tee itse esimerkiksi tämän vuoden hitiksi nousseita kierrekynttilöitä saajan lempiväreissä ja pakkaa ne kauniisti. Jos et ole diy-henkinen, niin soijavahasta tehtyjä pastellinsävyisiä kierrekynttilöitä saa ostettua myös esimerkiksi @asteriaobjects-instagram-tililtä. Tämä Lokalin käpykynttilä on mielestäni myös söpö lahjaidea, jonka mielelläni myös itse avaisin paketista.

Spesiaalilahjat: Roosa

– Sain eräänä jouluna lahjaksi vuoden tilauksen yhdestä lempijulkaisustani, Cereal Magazinesta. Lehtitilaus ilahdutti erityisen paljon, koska vaikka rakastan kauniita julkaisuja, niitä tulee tilattua harvemmin kotiin – siinä on jotain erityistä, kun lehti kolahtaa postiluukusta. Myös Gemman zine on kiva lahjaidea. KASVIO-zine sopii hyvin juuri tähän hetkeen ja vuoteen, joka on ollut täynnä muutoksia, mukautumista ja uuden oppimista. HALARA-zine puolestaan sopisi ystävälle, jolla on taipumusta murehtia liikaa.

– Korulahja voi olla riski tai mahdollisuus, mutta osuessaan kohdilleen se on parhaimmillaan täydellinen lahja. Jos siis on aikeissa hankkia korun lahjaksi, on hyvä olla tietoinen lahjansaajan mausta. Minua viehättää ajatus, että annettavan tai saadun korun taustalla on myös jokin tarina tai ”sielu”, kuten Aidan helmikoruilla. Tästä syystä valitsimme Aidan myös Gemman toiseen valikoimaan: ihastuimme kauniiden korujen lisäksi Aidan tarinaan ja ihaniin tyyppeihin Aidan taustalla. Jos et mene takuuseen mikä koruista olisi sopivin, lahjakortilla vastaanottaja voi tehdä valinnan itse.

Spesiaalilahjat: Emmi

– Lahja, josta itse ilahdun vuodesta toiseen ovat kukat. Erityisesti silloin, jos kimppuun on valittu kukat tarkkaan. Olen syntynyt huhtikuussa ja äitini sai synnytyssairaalaan isovanhemmiltani kimpun, jossa oli muun muassa pajunkissoja, koivunoksia, iiriksiä ja narssisseja. Sen jälkeen olen lähes joka vuosi saanut äidiltäni synttärilahjaksi samanlaisen kimpun. Tämä on mielestäni ihana perinne!

Jos tietää, että vastaanottaja pitää kukista, yksi ihana ja pitkäikäisempi vaihtoehto on ostaa maljakko. Omalla toivelistallani on Paula Pääkkösen minimaljakko joko persikan tai sammaleen värissä (en ole vielä osannut päättää kumpi, haluaisin molemmat). Maljakon sisään voi pujottaa valmiiksi pari oksaa tai kuivakukkaa ennen paketointia.

– Kun asuin pari vuotta sitten Kreikassa, sain isältäni postissa synttärilahjaksi vesiväripiirroksen minusta. Tämä oli ihana etälahja ja spesiaali keino muistaa ystäviä, jotka asuvat kaukana (tai miksei lähelläkin.) Jos osaat piirtää tai kirjoittaa, piirrä lahjansaajalle hänen muotokuvansa tai kirjoita vaikka runo hänestä. Yksi ihana idea olisi myös teettää valokuva esimerkiksi joltain yhteiseltä reissulta.

– Suomen kirjastojärjestelmä on mielettömän hyvä, ja haluan hyvin harvoin ostaa kirjoja omaksi. Maailmassa on niin paljon hyviä romaaneja, että todella harvoin haluan palata samaan kirjaan enää uudestaan. On kuitenkin muutama poikkeus! Taidekirjoja on esimerkiksi ihana selata uudestaan ja uudestaan. Erinomainen lahjaidea onkin mielestäni ostaa lahjansaajan suosikkitaiteilijasta kertova kirja.

Tämän joulun toivelistallani on myös Saku Tuomisen Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Napakat inspiroivat tekstit ja Sara Karlssonin ottamat upeat kuvat houkuttelevat keittiöön aina, jos kokkausinspiraatio on hukassa. Olen lainannut kyseisen opuksen vuorotellen Roosalta ja kirjastosta yhteensä jo ainakin kolme kertaa, joten olisi ehkä jo aika ottaa se vakioasukkaaksi kirjahyllyyn.


Aineettomat lahjat: Emmi

– Aineettomat lahjat ovat mielestäni parhaita silloin, jos ei tiedä mitä hankkia ja usein muutenkin. Vallitseva tilanne aiheuttaa kuitenkin hieman haasteita, kun esimerkiksi matkalahjat eivät toistaiseksi ole hyvä idea. Kuitenkin myös kotioloissa voi toteuttaa aineettomia lahjoja. Itse ainakin ilahtuisin esimerkiksi kolmen ruokalajin dinneristä kotona, jossa saisin tulla valmiiseen pöytään. Tästä olisi helppo upgreidata myös muistomatka, jossa ruokalajit, musiikki ja tuoksut olisi valittu tietyn maan mukaan esimerkiksi lahjansaajan suosikkikohteen perusteella.

– Toinen ihana lahja olisi eväsretki metsään. Pakkaa mukaan vähän spesiaalimmat herkkuleivät ja termariin kuumaa juotavaa, ja vie lahjansaaja metsäretkelle.

– Normaalioloissa käyn usein leffassa ja keväällä kun teatterit olivat kiinni, sain poikaystävältäni käsinkirjoitetut leffaliput kotona järjestettävään näytökseen (jossa jopa meidän sohvapaikat oli numeroitu, haha). Oli ihanaa, kun leffa ja herkut oli mietitty valmiiksi. Jos annat leffaliput ”Koti Kinoon” valitsi elokuva lahjansaajan mieltymysten perusteella ja kata sohvapöydälle astetta paremmat leffaeväät (esimerkiksi joku vähän spessumpi sipsipussi ja pullo kuohuvaa).

Aineettomat lahjat: Roosa

– Leffassa käynnin lisäksi myös muut kulttuuririennot ovat jääneet sattuneesta syystä vähemmälle, mutta onneksi taiteesta ja kulttuurista on voinut nauttia kuluneena vuonna myös satunnaisilla museo- ja galleriavisiiteillä. Museokortista on jo useampana vuonna muodostunut yksi käytetyimmistä ja tarpeellisimmista saamistani lahjoista, jonka antaisin mieluusti myös itse jollekin läheiselle.

– Vaatevuokraus on hauska lahjaidea kokeilunhaluiselle pukeutujalle. The Ateljé vaatevuokraamon lahjakortilla lahjansaaja voi vuokrata asun tärkeää tilaisuutta varten tai ihan vain arjen piristykseksi, kun tekee mieli kokeilla jotain uutta. Lue täältä lisää The Ateljésta ja meidän kokemuksia vaatteiden lainaamisesta.

– Tänä vuonna moni ravintola kärsii pikkujoulusesongin peruuntumisesta, joten ravintolalahjakortti on tapa tukea suosikkiravintolaa tai kiva keino rohkaista lahjansaajaa kokeilemaan jotakin uutta tuttavuutta. Ravintoloitsijoiden perustama Raising HEL on koonnut yhdelle sivulle helsinkiläisten ravintoloiden lahjakorttikaupat, josta voi valikoida lahjansaajalle mieluisan vaihtoehdon. Valkkaisin listalta esimerkiksi Ventunon tai Madonnan, jotka molemmat olisivat nappivalintoja italialaisen ruoan ystävälle. Tai Wayn, josta lahjasaaja voi käydä nappaamassa mukaansa kaupungin parhaimmat hapanjuurileivät.

Lukusuosituksia